TIETOJÄRJESTELMIEN HIERARKIAA

Alkuperäiskansatiedosta sekä länsimaisen tieteen ylivertaisuudesta

Kuva: Lotta Hagelin

Ilmastointerventioiden kehitys ja laajempi ilmastotutkimus perustuu tällä hetkellä hyvin pitkälti länsimaiseen tieteeseen. Länsimaisesta tieteestä on nykypäivänä tullut vankkumaton pilari päätöksenteolle, toiminnalle ja ymmärrykselle, ja yleisoletuksena on, että pelkästään länsimaisella tieteellä on edellytykset määrittää totuudet maailmasta.

Moderni länsimainen tiede pohjautuu 1500- ja 1600-lukujen Länsi-Eurooppaan, jossa luotiin tieteen filosofiset näkökulmat, kokeelliset toimintamallit ja sosiaaliset instituutiot tieteeseen liittyen (Basalla 1967, 611). Valistusajattelun, jossa länsimaisella tieteellä oli keskeinen rooli, on toisaalta nähty saaneen vaikutteita myös erityisesti Wyandotte- ja Mi’kmaq alkuperäiskansoilta Turtle Islandilta¹, kun alkuperäiskansat osoittivat kritiikkiä eurooppalaiselle yhteiskuntajärjestelmälle ja ajatuksille muun muassa aineelliseen vaurauteen, vapauteen, anteliaisuuteen, rikollisuuteen ja rangaistuksiin liittyvissä asioissa (Graeber & Wengrow 2021). Länsimainen tiede levisi Länsi-Euroopasta muualle maailmaan kolonialismin, imperialistisen vaikutuksen, sotilastoimien ja poliittisten- sekä kauppasuhteiden myötä, ja se käsitetään nykyään modernina tieteenä (Basalla 1967, 611). Eurooppalainen kolonialismi on maa-alueiden, ihmisten ja luonnon hyväksikäytön ohella tuhonnut ja rapauttanut muita tietojärjestelmiä. Länsimainen tiede on siis saanut nykyisen statuksensa Euroopan ulkopuolella vallankäytön ja alistamisen keinoin.

Ihmiset ovat perustaneet, ja yhä perustavat, tietonsa ja käsityksensä maailmasta myös muille tietojärjestelmille, kuten alkuperäiskansatiedolle. Alkuperäiskansatiedosta käytetään myös muita merkitykseltään melko samoja käsitteitä, kuten alkuperäiskansan perimätieto, perinteinen tieto, perinteinen ekologinen tieto ja alkuperäiskansatiede. Termin variaatiot kuitenkin joko poissulkevat tai lisäävät tiedon määritelmälle uusi merkityksiä. Esimerkiksi termi ’alkuperäiskansatieto’ painottaa nimeomaan alkuperäiskansautta, mutta näin poissulkee yhteisöt, jotka eivät ole virallisesti tunnistettu alkuperäiskansoiksi (Mazzocchi 2006, 463). Alkuperäiskansatiedon käsitettä on myös kritisoitu, sillä ‘tieto’ yksikössä typistää eri alkuperäiskansojen tietojärjestelmät yhdeksi tietojärjestelmäksi, vaikka todellisuudessa eri alkuperäiskansoilla on eri alkuperäiskansatietojärjestelmänsä, vaikkakin myös yhteisiä piirteitä tiedontuottamisen tasolla myös löytyy (Kuokkanen 2023). Toisaalta myös esimerkiksi käsite ’perinteinen tieto’ saattaa jättää huomioimatta perinteisten yhteiskuntien kyvyn sopeutua muuttuviin olosuhteisiin (Mazzocchi 2006, 463), ja heijastella tietoa, joka ei ole ajan hermoilla.

Arktisen neuvoston pysyvät jäsenet, jotka koostuvat kuudesta eri Arktisen alueen alkuperäiskansoja edustavasta organisaatiosta², ovat määritelleet alkuperäiskansojen perinteisen tiedon näin:

”Perinteinen tieto on järjestelmällinen ajattelu- ja tietämystapa, jota on kehitetty ja jota sovelletaan biologisten, fyysisten, kulttuuristen ja kielellisten järjestelmien ilmiöihin. Perinteinen tieto on sen haltijoiden omistuksessa, usein kollektiivisesti, ja sitä ilmaistaan ja välitetään ainutlaatuisella tavalla alkuperäiskansakielillä. Se on tietoa, joka on syntynyt kulttuuristen käytäntöjen, elettyjen kokemusten, mukaan lukien laajojen ja useiden sukupolvien havaintojen, oppien ja taitojen kautta. Sitä on kehitetty ja todennettu vuosituhansien aikana, ja se kehittyy edelleen elävässä prosessissa, tänään ja tulevaisuudessa hankittuna tietona, ja se siirtyy sukupolvelta toiselle.”

-Arctic Council 2015

Alkuperäiskansatietoa usein verrataan länsimaiseen tieteeseen ja siitä etsitään eroavaisuuksia, vaillinaisuuksia ja puutteita suhteessa länsimaiseen tieteeseen. Kuten Nakashima & Roué (2002, 4) huomauttavat teoksessaan, kaikki määritelmät siitä, mitä alkuperäiskansatiedosta puuttuu, johtuu omasta etnosentrisyydestä⁴ ja kyvyttömyydestä irrottautua omasta (länsimaiseen) kulttuuriin juurtuneesta näkökulmasta. On siis syytä muuttaa perspektiiviä, verrata myös länsimaista tiedettä alkuperäiskansatietoon ja pohtia, mitä länsimaisesta tieteestä puuttuu, jota alkuperäiskansatieto pystyisi tarjoamaan.

Länsimainen tiede eroaa alkuperäiskansatiedosta monien perustavanlaatuisten lähtöasetelmien ja käytäntöjen perusteella. Alkuperäiskansatiedossa on intuitiivisempi ja holistisempi näkökulma sekä se on subjektiivista, kvalitatiivisempaa ja perustuu suhteisuuteen, kun taas länsimaisessa tieteessä suositaan analyyttisiä ja reduktionistisia metodeja ja se on objektiivista ja kvantitatiivisempaa (Mazzocchi 2006, 464). Alkuperäiskansatieto perustuu suulliseen tietoon, joka kulkee sukupolvelta toiselle, kun länsimainen tiede perustuu akatemiaan ja kirjalliseen tiedonsiirtoon (Mazzocchi 2006, 464). Alkuperäiskansatieto riippuu aina kontekstistaan ja erityisistä paikallisista olosuhteistaan, kun puolestaan länsimaisessa tieteessä tutkimuskohde eristetään usein kontekstistaan (Nakashima & Roué 2002, 4). 

Alkuperäiskansayhteisöt omaavat siis elintärkeää tietoa paikallisesta ympäristöstään satojen ja jopa tuhansien vuosien ajalta. Alkuperäiskansatiedon tärkeyttä onkin alettu huomioimaan enemmän, ja sen potentiaalista länsimaisen tieteen rinnalla on kiinnostuttu enemmän, joskin hyvin hitaasti ja pienissä määrin. On myös puhuttu tarpeesta dekolonisoida tiedettä, ja tuoda alkuperäiskansan näkökulma tutkimuksen keskiöön (Simonds & Christopher 2013). On kuitenkin surullista, että alkuperäiskansatieto on saanut kiinnostusta ja kunnioitusta vasta, kun sen hyötysuhde on nähty tarpeeksi vakuuttavana alkuperäiskansayhteisöjen ulkopuolella länsimaisen tieteen perspektiivistä. 

Kasvava kiinnostus tuo alkuperäiskansoille myös uhkia, sillä alkuperäiskansatietoa on myös hyväksikäytetty alkuperäiskansojen kustannuksella, esimerkiksi lääkekasvien ja lääketeollisuuden kautta (McGonigle 2016). Kansainväliset sopimukset, esimerkiksi YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa  (United Nations 1948, artikla 27) sekä YK:n julistuksessa alkuperäiskansojen oikeuksista (United Nations 2007, artikla 31) oikeuttavat alkuperäiskansatiedon yhteisölleen. Immateriaalioikeudet eivät kuitenkaan suojaa alkuperäiskansojen oikeutta perimätietoonsa kunnolla (Hossain & Ballardini 2021). Kun alkuperäiskansoille ja alkuperäiskansatiedolle annetaan sijaa ilmastokriisin pysäyttämiseksi, on eettiset näkökulmat huomioitava, ja kunnioitettava alkuperäiskansayhteisön kollektiivista oikeutta alkuperäiskansatietoonsa.

Nyky-yhteiskunta pyörii vahvasti yhteiskunnan sisään rakennetuilla kyseenalaistamattomilla itsestäänselvyyksillä, vahvoilla oletusarvoilla, joissa ehtoina on toimia ei-alkuperäiskansojen yhteiskuntajärjestelmien sekä tietojärjestelmien ehdoin. Alkuperäiskansatieto, arvot, maailmankatsomus ja historiat on jätetty systemaattisesti länsimaisten epistemologioiden ja tutkimuskäytänteiden ulkopuolelle (Kuokkanen 2002, 243). Eurosentrisyys⁵ sekä etnosentrisyys heijastelee tietojärjestelmien hierarkiaa, mutta samaan aikaan dekolonialismi ottaa varovasti jalansijaa. 

Kuten mainittuna aiemmin, länsimaalaista tiedettä verrataan ylivertaisena alkuperäiskansatietoon, ja usein kysytään, kuinka länsimainen tiede voisi hyötyä alkuperäiskansatiedosta. Kysymyksen voisi kuitenkin kääntää toisin päin - kuinka alkuperäiskansojen tietojärjestelmien rinnalle voitaisiin tuoda lisää länsimaisesta tieteestä, ja tätä kautta myös antaa alkuperäiskansoille lisää toimijuutta ilmastokriisin pysäyttämisessä?

- Lotta Hagelin, Operaatio Arktis

LISÄYKSET

¹Osa Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoista käyttävää nimitystä Turtle Island Pohjois-Amerikan mantereesta.

²Arktisen neuvoston pysyvät jäsenet ovat Aleut International Association (AIA), Arctic Athabaskan Council (AAC), Gwich’in Council International (GCI), Inuit Circumpolar Council (ICC), Russian Association of Indigenous Peoples of the North (RAIPON) ja Saami Council.

³Perinteinen tieto välitetään alkuperäiskansakielillä, mutta nykypäivänä myös valtaväestön kielillä. Esimerkiksi Suomessa saamelaisten assimilaatiopolitiikan (Kuokkanen 2007, 150-152) eli valtaväestöön sulauttamisen tuloksena osa saamelaisista ovat menettäneet saamen kielitaitonsa, ja näin alkuperäiskansakieli on voinut vaihtua valtaväestön kieleksi osalla yhteisön jäsenistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö alkuperäiskansatieto voisi siirtyä eteen päin sukupolvelta toiselle valtaväestön kielellä.

⁴Etnosentrisyyden käsitteellä viitataan uskomukseen, jonka mukaan oma kulttuuri on ylivertainen muihin kulttuureihin suhteutettuna, omasta kulttuurista johdettujen viitekehyksien käyttämistä muiden kulttuurien ominaisuuksien arvioimiseksi (LeVine 2015, 166).

⁵Eurosentrisyyden voi nähdä etnosentrisyyden alakäsitteenä, jossa eurooppalaisia kulttuuriarvot pidetään normina, ja joita pidetään parempiarvoisina. Kuokkanen (2002, 244) näkee eurosentrisyyden enemmänkin viitekehyksenä, joka heijastuu laissa, tutkimuksessa ja yleisessä mielipiteessä, eikä niinkään kokoelmana ennakkoluuloja, asenteita ja arvoja suhteessa muihin kulttuureihin.

LÄHTEET

Arctic Council. (2015). Ottawa traditional knowledge principles. 

Basalla, G. (1967). The Spread of Western Science. Science 156, 611-622.

Graeber, D. & Wengrow, D. (2021). The dawn of everything: a new history of humanity. New York, Picador.

Hossain, K., & Ballardini, R. M. (2021). Protecting Indigenous Traditional Knowledge Through a Holistic Principle-Based Approach. Nordic Journal of Human Rights, 39(1), 51-72.

Kuokkanen, R. (2023). Kausi 2, Jakso 5: Alkuperäiskansatieteet: Mitä, miten, miksi ja kenelle? Untame. Viitattu 29.7.2024.

Kuokkanen, R. (2007). Saamelaiset ja kolonialismin vaikutukset nykypäivänä. Teoksessa Kuortti, J., Lehtonen, M. & Löytty, O. (toim.). Kolonialismin jäljet - Keskustat, periferiat ja Suomi 2009. Helsinki: Gaudeamus. 142-155.

Kuokkanen, R. (2002). Alkuperäiskansojen diskurssi ja dekolonisaatio. Kojootteja, sulkapäähineitä, uraanikaivoksia : Pohjois-Amerikan intiaanien kirjallisuuksia ja kulttuureja.

LeVine, R.A. (2015). Ethnocentrism. Teoksessa Neil J. Smelser & Paul B. Baltes. International encyclopedia of the social and behavioral sciences, 2nd edition. Oxford, United Kingdom: Pergamon. 166-167.

Mazzocchi, F. (2006). Western science and traditional knowledge: Despite their variations, different forms of knowledge can learn from each other. EMBO Rep. 7 (5): 463-6.

McGonigle, I. (2016). Patenting nature or protecting culture? Ethnopharmacology and indigenous property rights. Journal of Law and the Biosciences. Vol. 3 (1): 217-226.

Nakashima D.J., Roué M. (2002) Indigenous knowledge, peoples and sustainable practice. Teoksessa Timmerman, P.  Encyclopedia of Global Environmental Change. 5: Social and Economic Dimensions of Global Environmental Change. Chichester, UK: Wiley. 314–324.

Simonds, V. W., Christopher, S. (2013). Adapting Western Research Methods to Indigenous Ways of Knowing. American Journal of Public Health 103(12): 2185-2192.

United Nations (General Assembly). (2007). Declaration on the Rights of Indigenous People.

United Nations. (1948). Universal Declaration of Human Rights.