Prometheuksesta ja selviytymisestä
millaisille olettamuksille ilmastonkorjausta käsittelevät diskurssit oikein perustuvat?
Kuvat: Lotta Hagelin
Kysymys ilmastointerventioista on pohjimmiltaan normatiivinen - tulisiko meidän tarkoituksenmukaisesti puuttua luonnon prosesseihin ilmastonmuutoksen tuhojen hidastamiseksi? Tokihan ihmiset ovat tavalla tai toisella muovanneet aina elinympäristöään ja nyt viimeiset kaksisataa vuotta skaalalla, jollaista ei ole aiemmin ihmiskunnan historiassa nähty. Siitä miten asiat ovat, ei voi kuitenkaan suoraan päätellä, miten niiden tulisi olla.
Lähdin viime kesäkuussa julkaistussa gradussani pohtimaan ihmisten ja luonnon välisen suhteen ilmentymistä ilmastointerventioita käsittelevien uutisten kautta The Guardianissa ja Financial Timesissa. Pohdinta vei minut kuukausien mittaiselle matkalle eri ympäristöä käsittelevien diskurssien maailmaan, johon myös ilmastointerventioita käsittelevät diskurssit voidaan katsoa kuuluvan.
Diskurssi käsitteenä voidaan ymmärtää yksinkertaisesti jaettuina tapoina katsoa maailmaa. Jaetut näkökulmat perustuvat osaltaan sanomattomille oletuksille todellisuudesta. Sanomamme siis perustuu usein monelle jätetyksi sanomattomalle asialle. Tämä huomio pätee luonnollisesti ympäristöä käsitteleviin diskursseihin. Eri tavat jäsentää ihmisen ja luonnon välistä suhdetta perustuvat myös erilaisille ääneen sanomattomille oletuksille. Erityisen selväksi tämä tulee ilmastointerventioita käsittelevien diskurssien kautta.
Australialainen tutkija John Dryzek on määritellyt kaksi erityisen mielenkiintoista ympäristöä käsittelevää diskurssia ilmastointerventioiden näkökulmasta, limits and survival- sekä Promethean -diskurssin.
Limits and survival -diskurssi perustuu ajatukselle siitä, että ihmiset operoivat maapallolla tiettyjen luonnon asettamien raamien puitteissa. Tämä diskurssi perustuu dialektiselle ontologialle, jossa ihmisen ja luonnon välisen suhteen koetaan olevan tiukasti kytköksissä toisiinsa - ympäristön muovaaminen muovaa siis ihmistä, ja tietysti myös ihmisen toiminta ympäristöä. Limits and survival -diskurssi korostaa ajatusta, että ihmisten selviytyminen on ympäristöön liittyvä tekijä - jos ylitämme tietyt rajat, on selviytymisemme uhattuna. Tämän diskurssin keskeisiä ajatuksia ovat niin sanotut overshoot & collapse- ja safe operating space -ideat. Pariisin ilmastosopimus on oiva esimerkki kummastakin ideasta: lämpeneminen on pyritty rajaamaan tiettyjen asterajojen sisäpuolelle, jotta ihmiskunnalle voidaan taata turvalliset olosuhteet. Jos näissä raameissa ei pysytä, on turvallinen tulevaisuus vaakalaudalla.
Limits and survival -diskurssin vastakohdaksi syntyi Promethean -diskurssi, joka perustuu ajatukselle siitä, että ihmisellä on kyky ja oikeus muovata ympäröivää maailmaa mielensä mukaan. Kun limits and survival -diskurssi korostaa maapalloa rajallisena systeeminä, hylkää Promethean -diskurssi kaikki rajat taakseen - on vain energiaa jota ihminen voi loputtomiin muovata yhä uudelleen ja uudelleen. Ei siis ole olemassa puhdasta “luontoa”. Keskeisiä teemoja tämän tyylisessä diskurssissa on loputon usko kasvuun ja edistykseen.
Dryzek itse on ajatellut ilmastointerventioiden edustavan Promethean -diskurssia, jossa ihmiset kokevat voivansa muovata ympäristöään loputtomasti. Tämä voi historiallisesti pitää paikkansa, mutta omat havaintoni gradua tehdessä paljastivat, että nykyiset ilmastointerventiota käsittelevät diskurssit perustuvat usein ajatukselle siitä, että interventiot voivat estää esimerkiksi keikahduspisteiden ylittymisen ja ilmastonmuutoksen käsistä karkaamisen, jotka edustavat limits and survival -diskurssia. Näille ajatuksille Operaatio Arktiksenkin toiminta perustuu.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että nykyiset ilmastointerventiodiskurssit operoivat samoista lähtökohdista käsin monien muiden valtavirtaisten ympäristöä käsittelevien diskurssien kanssa jakaen samat peruskäsityksen ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta. Monesti kriittiset diskurssit ilmastointerventioita kohtaan yhdistävätkin sen teemoihin, jotka ovat keskeisessä asemassa Promethean diskurssissa, kuten teknologiseen optimismiin ja ihmisen aina vain kasvavaan valtaan ympäristöään kohtaan. Tämä voidaan nähdä ilmastointerventioiden diskurssien historiallisena taustana, mutta nykyään se ei enää vastaa täysin todellista tilannetta. Valtavirta nykyisistä ilmastointerventioita kannattavista diskursseista perustaa ajatuksensa juuri sille lähtökohdalle, että olemme vaarassa ylittää Pariisin ilmastosopimuksessa turvallisena pidetyt kuumenemisen rajat.
Gradussani tutkimat The Guardianin ja Financial Timesin ilmastointerventioita käsittelevät artikkelit jakoivat saman perusajatuksen siitä, että ihmiset voivat hallita ja ymmärtää ympäristöä tieteen avulla. The Guardian ja Financial Times varoivat kuitenkin ottamasta kantaa siihen, ovatko ilmastointerventiot hyvä vai huono idea, esitellen monia argumentteja niiden puolesta ja vastaan. Huomionarvoista on kuitenkin se, että kysymys siitä, ovatko ilmastointerventiot hyvä vai huono idea, tapahtui “teknisellä tasolla”, joka edellyttää yhteisten ontologisten perusolettamusten hyväksymistä. The Guardianin ja Financial Timesin tapauksessa tuossa olettamuksessa oli kyse siitä, että tieteen avulla luontoa pystytään ymmärtämään ja hallitsemaan - tiettyyn pisteeseen asti.
Tieteellinen tieto ei tarjoa absoluuttisia totuuksia, vaikka jotkin käsitykset todellisuudesta ovatkin vakiintuneet lähes sellaisiksi, esimerkiksi käsitys siitä, että maa kiertää aurinkoa. Jos huomenna kuitenkin havaittaisiin tilanteen olevan päinvastainen, olisi tieteellisen totuuden mukauduttava uusiin empiirisiin havaintoihin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tieteellinen tieto ei pysty tarjoamaan absoluuttisia totuuksia ympäristöstä, sillä sen on mukauduttava tarpeen tullen uusiin havaintoihin - sama pätee myös ilmastotieteeseen ja ilmastointerventioita koskevaan tutkimukseen. Ihmisen kyky ymmärtää ja hallita luontoa tieteen avulla ei siis ole absoluuttista. Emme ole siis Prometheuksia, vaan ympäristöstämme riippuvia olentoja, joiden kyky hallita ympäröivää maailmaa on rajallinen.
Historiallisesti idea ilmastointerventioista voidaan nähdä kumpuavan ympäröivän luonnon hallintaan liittyvästä ajattelusta, jolla länsimaisessa ajattelussa muutenkin on pitkät perinteet - tämä tosiasia on hyvä tunnustaa. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut se, että ihmiset ovat olleen ilmaston muuttumisen ajava voima fossiilisten polttoaineiden käyttöönotosta lähtien, onhan nykyinen geologinen aikakautemme, jota elämme, nimetty antroposeeniksi eli ihmisen aikakaudeksi. Tämä ei luonnollisesti oikeuta enempää kontrollia ympäröivään maailmaan, mutta on hyvä esittää kysymys siitä, ovatko aikaisempien sukupolvien toimet johtaneet meidät tilanteeseen, jossa meidän on pakko hyväksyä asemamme jonkinlaisena ympäristömme hallitsijana, vaikka emme sitä välttämättä haluaisi? Jotta itse aiheuttamiltamme vahingoilta vältyttäisiin edes jollain tavalla. Niin kauan kun hallitsemme ympäristöämme päästöillämme, on meidät tuomittu myös hallitsemaan siitä seuraavia vahinkoja. Tämä rooli ei ole mielekäs, ja meidän on tosissamme pohdittava omaa luontosuhdettamme. Niin kauan kuin tilanne on se mitä tällä hetkellä todistamme on meidän jollain tavoin myös hallittava tuhovoimaamme.
Tämän tekstin tarkoituksena oli asettaa nykyiset ilmastointerventioita käsittelevät diskurssit historialliseen kontekstiin, sekä näyttää, miten eri diskurssit perustuvat erilaisille olettamuksille todellisuudesta. Jos oikeasti haluamme ymmärtää toisiamme paremmin, on meidän pyrittävä ymmärtämään, millaisille normatiivisille olettamuksille maailmankuvamme ja luomamme diskurssit perustuvat. Näitä syväluotaavia keskusteluja olisi tarpeen myös käydä ilmastointerventioihin liittyen - vain niin voimme päästä keskustelussa oikeasti eteenpäin.
- Justus Lehtisaari, Operaatio Arktis
Tämä teksti perustuu maisterin tutkielmalle, jota voi tiedustella osoitteesta justus@operaatioarktis.fi