Keikahduspisteet ovat ylittymässä: vaadimme lisätoimia eu:lta

Uutta ilmastostrategiaa nuorten sukupolvien suojelemiseksi sekä ekosysteemien peruuttamattomien muutosten välttämiseksi

Kuva: Justus Lehtisaari

 

Suomalaisten yliopistojen ja Ilmatieteenlaitoksen lippulaivahanke ACCC julkaisi maanantaina 27.5. politiikkasuosituksensa ilmaston keikahduspisteisiin liittyen. Olemme jo nykyisillä päästötasoilla pisteessä, jossa elämällemme kriittisen tärkeät ekosysteemit, kuten mannerjäätiköt ja ilmastoa säätelevät merivirrat, uhkaavat ylittää keikahduspisteensä ja siirtää ilmaston perustavanlaatuisesti uudenlaiseen tilaan. Nuorena ihmisenä raportin maalaama kuva suhteessa ilmastopolitiikan ja keskustelun tasoon nyt äärioikeiston EU-vaalivoiton jälkeen tuntuu hälyttävältä. 

ACCC:n mukaan vakavia epävakauden merkkejä on havaittu jo mm. Kalaallit Nunaatin ja Länsi-Antarktiksen mannerjäätiköillä, jotka ovat jo siirtyneet jatkuvan sulamisen tilaan, sekä Amazonin sademetsäsysteemissä ja Atlantin meridionaalisessa kiertoliikkeessä (AMOC). Tämä tarkoittaa esimerkiksi monien metrien merenpinnan nousua, kokonaisten saarivaltioiden hukkumista ja yhä lisääntyviä päästöjä sulavasta ikiroudasta ja palavista metsistä. Pahimmillaan lämpeneminen voi johtaa AMOC:in romahdukseen, jolloin koko Euroopasta voisi tulla jopa useita kymmeniä asteita kylmempi. Suomessa lämpötilat laskisivat paikoitellen jopa yli 20°C. ACCC varoittaa, että AMOC:in romahdus vaikuttaisi merkittävästi maailman ruokaturvaan ja puhtaan veden saatavuuteen. Kuitenkaan tällä hetkellä ACCC:n mukaan ei ole olemassa riittäviä kansainvälisiä hallintojärjestelmiä, jotka huomioisivat ilmastojärjestelmän keikahduspisteisiin liittyviä riskejä eikä mikään kansainvälinen tai alueellinen instituutio sisällytä näitä uhkia tai uskottavia politiikkatoimia asialistalleen, ei myöskään Suomi tai EU. 

Meidän nuorten tulevaisuuden turvaamiseksi EU:n tulee päivittää ilmastostrategiansa ja riskianalyysinsä vastaamaan fyysistä ilmastotilannetta. Samalla kun kunnianhimoista päästöpolitiikkaa lisätään, tulisi parlamentin ja komission seuraavalla kaudella tutkia ja kehittää maapallon heijastavuuden parantamiseen tähtääviä strategioita. Auringon säteilyn heijastaminen tulivuorenpurkauksia mukailevalla tekniikalla tai meripilviä kirkastamalla ovat YK:n ympäristöohjelma UNEPin mukaan ainoita tunnetuja keinoja viilentää ilmastoa nopeasti. Näihin tekniikoihin ja niiden hallinnointiin liittyy kuitenkin myös epävarmuuksia sekä vakavia riskejä, minkä takia niiden tutkimusta ja hallinnointirakenteiden kehittämistä on tärkeää lisätä viipymättä. 

Ilmastotoimien edistäminen EU:ssa on tärkeämpää kuin koskaan. Tällä hetkellä hyväksymme vakavat ilmastoriskit huomiotta jättävän ilmastopolitiikan, jossa keikahduspisteiden ylittymisen seuraukset, nykyisenlaisten yhteiskuntien ja talousjärjestelmän romahdukset sekä valtavat uhriluvut näyttävät mahdollisilta. Uusia keinoja on tutkittava mahdollisina muita ilmastotoimia tukevina toimina keikahduspisteiden ja ekosysteemien peruuttamattomien muutosten välttämiseksi ja nuorten sukupolvien suojelemiseksi.

- Liina Huttunen, Operaatio Arktis

Edellinen
Edellinen

TIETOJÄRJESTELMIEN HIERARKIAA

Seuraava
Seuraava

Pari askelta oikealle, mutta väärään suuntaan Ilmaston kannalta