ILMASTOINTERVENTIOT luonnonsuojelun ja monilajisen yhteenkuuluvuuden rakentamisen välineinä

Ilmastointerventiokeskustelun taustalla vaikuttavat ajatuksemme luonnosta ja luonnollisuudesta

Kuvat: Liina Huttunen

Mannerjäätiköt romahtavat hukuttaen alleen saarivaltiot ja rannikot. Merivirtaukset hidastuvat ja sadekaavat muuttuvat korventaen Amazonin sademetsän, maapallon keuhkot kuin tupakoitsija korventaa omansa. Kasvillisuusvyöhykkeet liikkuvat kohti napoja ja kun ylemmäs ei enää pääse, kuolee ainutlaatuinen lajisto sukupuuttoon tippuessaan maailman reunalta. Voisivatko ilmastointerventiot olla keino suojella luontoa?

Ilmaston kuumentaminen¹, ympäristöjen pilaantuminen, kuudes massasukupuuttoaalto ja muut toistensa päälle kerrostuvat väkivaltaiset ja osittain peruuttamattomat muutokset uhkaavat nyt ja lähitulevaisuudessa nykyisenlaista elämää maapallolla. Kiihtyvän kuumenemisen vaikutusten hillitsemiseksi tarvitaan kasvihuonekaasupäästöjen nollaamista, hiilinielujen vahvistamista ja sopeutumisen tukemista. Liiallinen kuumeneminen ja nykyisenlaisille moninaisille elämän muodoille välttämättömien ilmastojärjestelmien peruuttamaton muuttuminen tai romahtaminen on kuitenkin mahdollista siitä huolimatta, että saisimme vähennettyä päästöjä merkittävästi. Jo nykyinen reilun yhden asteen kuumeneminen saattaa aiheuttaa Inuit Nunaatin ja Länsi-Antarktiksen mannerjäätiköiden romahtamisen, ikiroudan äkillisen sulamisen sekä koralliriuttojen kuolemisen (Armstrong et. al. 2022). Lisäksi monien tutkimusten mukaan ilmaston kuumeneminen ja merenpintojen nouseminen jatkuisi, vaikka lopettaisimme välittömästi kaikki hiilidioksidipäästöt (esim. Zickfeld et. al. 2013; Samset et. al. 2020; Hansen et. al. 2023). 

Yhä kasvavat päästöt ja lähitulevaisuudessa näkyvät ekosysteemien mahdolliset romahdukset ovat jo niin suuria riskejä, että monet tutkijat ja toimijat ovat ehdottaneet ilmastointerventioiden, joita kutsutaan myös ilmastonmuokkaukseksi, tutkimista mahdollisena lisätoimena, osana muiden ilmastotoimien palettia (ks. esim. Hansen et. al. 2023). Royal Societyn  laajasti levinneen määritelmän mukaan ilmastonmuokkaus tarkoittaa planeetan ympäristön tarkoituksellista laajamittaista manipulointia ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen torjumiseksi (Royal Society 2009). Tietokonemallinnuksin toteutettujen tutkimusten mukaan ilmastonmuutoksen useita negatiivisia vaikutuksia voitaisiin vähentää interventioilla, heijastamalla osa maata kohti tulevasta auringon säteilystä takaisin avaruuteen (Simpson et. al. 2019). Ilmastonmuokkausteknologioiden tai ilmastointerventioiden alle lukeutuu laaja skaala erilaisia ratkaisuja, joista iso osa perustuu luonnon prosessien tukemiseen tai jäljittelyyn teknologisesti.² Auringon säteilyn hillintä (Solar Radiation Modification, SRM) on YK:n ympäristöohjelma UNEPin viime vuonna julkaiseman asiantuntijaraportin mukaan ainoa tunnettu keino viilentää ilmastoa nopeasti. Mahdollista käyttöönottoa tulisi kuitenkin jatkaa jopa vuosisatoja (UNEP 2023). Tekniikat eivät ole muutenkaan ongelmattomia. Niihin voi liittyä riskejä ravinnontuotannolle, taloudelle, ihmisten terveydelle tai ekosysteemeille (Patt ym. 2022). Tekniikoista ja niiden riskeistä ja mahdollisuuksista voi lukea lisää Arctic Endgamesta. 

ILMASTOINTERVENTIOT JA LUONNONSUOJELU

Ilmastointerventioita käsitellään usein globaalin tason ratkaisuina ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttamaan lämpötilojen nousun tasaamiseen. Kuten tiedämme, ilmaston kuumentaminen aiheuttaa globaalien keskilämpötilojen nousun seurauksena muitakin muutoksia elinympäristöihimme, monimuotoisiin ja monilajisiin ekosysteemeihin, joihin myös me ihmiset muiden eläinten tavoin auttamattomasti olemme kytköksissä. Siksi pidän tärkeänä, että keskustelemme eri tekniikoiden mahdollisuuksista sekä riskeistä myös muuten kuin globaalien keskilämpötilojen tasaamisessa ja tuomme ilmastointerventiokeskustelun myös “luonnonsuojelun” kontekstiin. 

Vielä pari vuotta sitten Naomi Kleinia lukeneena ilmastoaktivistina, syväekologian ystävänä ja humanistiopiskelijana näin syvällisen talouden ja kulttuurinmuutoksen ainoana mahdollisena (ja oikeana!) ratkaisuna yhä lähemmäs hiipivään ilmastokatastrofiin. Ilmastonmuokkaus oli mielessäni lähinnä kaikkien järkevien ympäristötoimien arkkivihollinen. Sitten radikalisoiduin. 

Millaista ajattelun muutosta tarvitsisimme, jos interventioiden kaltaiset teknologisemmat ratkaisut eivät olisikaan luonnonsuojelun kanssa ristiriidassa? Entä jos interventiot eivät olisikaan katkenneesta luontosuhteesta kumpuavan tuhoisan toiminnan jatke, vaan tapa avartaa mielikuvitustamme ja harjoitella uudenlaista eettistä toimintaa? 

Perinteisesti luonnonsuojelun tavoitteena on suojella koskemattomia luonnonkohteita, joissa “ekosysteemin prosessit, mukaanlukien evoluutio, voivat jatkua ilman ihmisen aiheuttamaa häiriötä” (The International Union for the Conservation of Nature, IUCN). Nyt elämme kuitenkin ajassa, jossa kokonaiset ekosysteemit muuttuvat perustavanlaatuisesti. Tämä tarkoittaa, että suojelun keinoja on uudelleen arvioitava, kun yksittäisten lajien tai tietyn alueen suojeleminen ei enää yksinään riitä turvaamaan luonnon moninaisuutta. Lajityypillisten ympäristöjen tuhoutuessa vauhdilla moninaisten kasvi- ja eläinlajien elossa pitäminen ja suojelu alkaa vaikuttaa vähän liian suurelta Nooan arkki-projektilta. Ja kuka edes päättää, mitä suojellaan ja ketkä mahtuvat arkkiin? Samalla myöskään arvokkaiden luonnonsuojelualueiden perustaminen ja aitaaminen ei enää estä aluetta vahingoittumasta vaikkapa ilmastonmuutoksen kiihdyttämien metsäpalojen tai lisääntyvien tuholaishyönteisten takia.  

Turun yliopiston tutkija Helena Siipi pohtii artikkelissaan Miten suojella luontoa ilmaston lämmitessä? (2020) voisiko suojelun keinojen laajentaminen esimerkiksi lajien geenimuunteluun tai ilmastointerventioihin, toisin sanoen ilmastonmuokkaukseen, olla keino säilyttää jotakin tärkeää. Siiven mukaan ilmastointerventioiden nähdään usein olevan luonnonsuojelun peruslähtökohtien vastaisia siinä mielessä, että ilmastoa muokkaamalla ihminen kohdistaa ympäristöön lisää toimia ja vaikutusta. Siipi nostaa esiin, miten tähän ajatukseen pohjaavaa kritiikkiä on esittänyt Suomessa esimerkiksi Hannes Peltonen: “Viileneminen ehkä näyttäytyy paluuna luonnolliseen tilaan, mutta - - tuossa paluussa ei ole mitään luonnollista.” Peltoselle tällainen “toinen ilmastonmuokkaus” ja se, että ihminen päättää sen tapahtumisesta “on ennennäkemätöntä planetaarista vallankäyttöä” (Peltonen 2017, 26-27). Siipi viittaa artikkelissaan myös ympäristöetiikasta ja teknologiasta paljon kirjoittaneeseen filosofi Eric Katziin, jonka mukaan (esim. ilmastoa muokkaamalla) ennallistetuilta ekosysteemeiltä puuttuu väistämättä jotakin siitä arvosta, joka alkuperäisellä ja ihmisestä riippumattomalla luonnon ekosysteemillä oli (Katz 1997; 2012, 67-97). 

Michel Bourbanin ja Johan Rochelin mukaan Katzin kaltaiset ympäristöeetikot vastustavat SRM-tekniikoita, koska niihin liittyy luonnon keinotekoinen muokkaaminen muuttamalla joitakin maapallon perusedellytyksiä vakaampien ilmasto-olosuhteiden takaamiseksi. Vahva normatiivinen olettamus "luonnon" arvon puolesta näyttää olevan olemassa. Se mikä on luonnollista, ajatellaan olevan normatiivisesti toivottavampaa kun taas keinotekoista pidetään yleisesti eettisesti epäilyttävänä, kielteisenä, sillä luonnollinen liitetään normaaliin ja turvalliseen ja keinotekoinen liitetään johonkin epäilyttävään (Bourban & Rochel 2021, 381). Muuttamalla maapallon metafyysistä tilaa vähennämme sen arvoa: luontoa muutetaan ihmisen suunnitelmilla ja planeetta alennetaan "eläintarhaksi" tai "puutarhaksi", joka tarvitsee hallintataitojamme ja teknologisia keinojamme kukoistukseensa (Bourban & Rochel 2021, 382; Katz 2015, 494). Tällaisessa aristotelisestä “olemusajattelusta” ammentavassa ympäristöetiikan koulukunnassa ajatellaan siis, että luonnolliset entiteeteetit ja keinotekoiset, ihmisen muovaamat tai suunnittelemat entiteetit, artefaktit, ovat metafyysiseltä olemukseltaan perustavanlaatuisesti erilaisia, ja siksi myös huonompia. Tämä luonnollisuuden käsitteeseen nojaava ontologinen ajattelu ei tunnista rajanvetojen häilyvyyttä tai niiden ongelmallisuutta. 

Vastaavasti erilaisen kehojen toimintojen käyttämisen, käyttämättä jättämisen, lisäämisen tai muokkaamisen, sukupuolen, seksuaalisuuden ja suhdemuotojen moninaisuuden moraalisen oikeutuksen neuvottelua on tehty sen kautta, onko se “luonnollista”, osa evoluutiota vai poikkeama siinä. Tällaisen essentialismin ongelmallisuus on ymmärretty kriittisen feministisen tutkimuksen piirissä ja jossain määrin yhteiskunnassamme myös laajemmin. Kaipaisin vastaavaa kriittistä ja omia ennakkoluuloja haastavaa ajattelua myös ilmasto- ja ympäristötutkimuksen piiriin riippumatta siitä, mitä mieltä ilmastointerventioista tulisi muuten olla niihin liittyvien epävarmuuksien sekä eettisten, poliittisten, ilmasto- ja insinööritieteellisten kysymysten takia. Mikä on se arvo, jota pyritään suojelemaan, jos suojellaan luontoa jonakin "koskemattomana" ideaalina, mutta ei suostuta tutkimaan keinoja, jotka voisivat olla ainoita vaihtoehtoja ekosysteemien tietyn tilan, lajien elinympäristöjen ja sitä kautta monien lajien säilyttämiseksi? 

Feminististä uusmaterialistista teoriaa kehittäneet filosofit Karen Barad ja Donna Haraway, muun muassa näkevät geenimuuntelua vastustavien ympäristöaktivistien pohjaavan kritiikkinsä puritanistiseen luontokäsitykseen tai jopa syyllistyvän puhtausopilliseen fetisismiin natsien ja rasistien tapaan (Barad 2007, 369; Haraway 2007, 60). Onko lukemattomien lajien, yksilöiden, suhteiden ja elinympäristöjen kuoleminen sen arvoista, että saamme suojeltua jotakin ideaaliamme koskemattomasta luonnosta? Kuten raja ihmisen ja koneen, kyborgin, välillä on häilyvä, on myös raja luonnon ja teknologian sekä luonnollisen ilmaston/luonnon ja keinotekoisen ilmaston/luonnon välillä häilyvä. 

Olemmeko jo nyt muokanneet ilmastoamme “keinotekoiseksi” vai muuttaisivatko vasta ilmastointerventiot maailmamme joksikin post-luonnoksi? Millaiset ihmisen ilmaston tilaan vaikuttamaan pyrkivät toimet ovat luonnollisia ja oikeutettuja ja milloin ihminen taas käyttää valtaansa muokatakseen ilmastoa joksikin muuksi kuin se luonnostaan olisi? On kiinnostavaa pohtia myös sitä, missä määrin voimme enää edes palata johonkin aitoon ja alkuperäiseen luonnon tilaan. Vaikka kasvihuonekaasupäästöjä vähennettäisiin esiteollisen ajan tasolle, ei maapallo tule siirtymään takaisin esiteolliseen ilmastoon sellaisena kuin se joskus oli. Monet jo käynnistyneet muutokset eivät tule kääntämään suuntaansa, eikä kerran mereen valunutta mannerjäätikköä saada takaisin sellaisenaan enää koskaan.

Innovaatio luo jotain uutta, ja tämä uutuus pakottaa meidät yksilöllisesti ja kollektiivisesti määrittelemään uudelleen, mikä on "luonnollista" ja mikä "keinotekoista" (Bourban & Rochel 2021, 382-383). Helena Siipi esittelee käsitteen uusi luonto, joka on ajatus ihmisen alullepanemasta “keinotekoisesta” ekosysteemistä, jonka annetaan ideaalitapauksessa kehittyä ja ylläpitää ekologisia prosesseja itsenäisesti ja omaehtoisesti. Uusi luonto syntyy, kun aiemmin ihmisten käytössä olevat alueet “palautetaan luonnolle” (Siipi 2020). Loisivatko ilmastointerventioilla säilytetyt ekosysteemit tällaisen uuden luonnon? 

Muokattuun luontoon heijastetun moraalisen paheksunnan aiheuttama nyrjähdyskin voi suoristua, jos ajattelemme luonnon olemuksen muodostuvan jonkin koskemattoman ja muuttumattoman sijaan lajienvälisistä suhteista. Feministiseen uusmaterialismiin kuuluu syvällinen ajatus kaiken yhteydestä, verkostosta, jossa maailma ja ontologiat eivät hahmotu atomistisesti yksilöiden tai niiden mystisten essentioiden kautta. Karen Barad kuvaa kvanttifysiikasta ammentaen kirjassaan Meeting the Universe Halfway Quantum Physics and the Entanglement of Matter and Meaning, miten me ihmisinä olemme ontologisesti kietoutuneet yhteen muun maailman kanssa, jolloin on mahdotonta tehdä ontologista eroa havaitsijan, toimijan ja objektien välillä. Kaikki on materiaa, jonka muoto määräytyy suhteessa muuhun. Olemme osa maailmaa, jota pyrimme ymmärtämään. (Barad 2007, 184, 249, 309). Jane Bennettille uusmaterialismi on suunta kohti uutta ontologiaa, jossa ei ole yksiselitteisiä rajoja ihmisen, eläimen, kasvin tai mineraalin välillä (Bennett 2010, 116-117). Ihmiset elävät – ja toimivat – suhteessa muunlajisiin ja hengettömiin entiteetteihin, kuten työkaluihin, ja tulevat itsekseen vain näiden suhteiden kautta, omassa ruumiissamme tapahtuvien mikrobien ja sienten suhteiden ja ruumiidemme rajat ylittävien suhteiden kautta. Myös työkalumme ja tapamme käyttää niitä voivat olla luonnollisia, osa luontoa. Uudessa luonnossa ei olekaan välttämättä ontologisesti mitään pielessä, vaikka ekosysteemi olisi muodostunut historiallisten kehityskulkujen sijaan erilaisten vuorovaikutusten ja toimintojen seurauksena ennallistaen tai jotakin sukupuuton partaalle työnnettyä uudelleenluoden, korjaten. 

Uusmaterialismille on keskeistä siirtyminen kohti "monilajista symbioosia", ajatteluun ja toimintaan ekologisen todellisuuden edellyttämällä tavalla. Perustavanlaatuisen kietoutumisen takia (vuoro)vaikutus on väistämätöntä, minkä takia kaikenlaisen ei-inhimilliseen luontoon kohdistuvan inhimillisen vaikutuksen kategorinen leimaaminen haitalliseksi ei auta meitä pääsemään kiinni mahdollisuuksiin tarkastella ja muuttaa toimintatapojamme. Jos kaikkea inhimillistä vaikutusta ei kategorisesti tuomitse, tulee mahdolliseksi esittää kriittinen kysymys siitä, millaiset ihmisen vaikutukset ovat ympäristöä tuhoavia, ja milloin edesautamme sen hyvinvointia. Helena Siipi ehdottaakin ilmastonmuokkauksen ymmärtämistä vaikutuksen lisäämisen sijaan haitallisten vaikutusten vähentämisenä, korjauksena, kompensointina tai uudelleenohjauksena, joista viimeisimmän filosofi Patrick Taylor Smith näkee vaihtoehtona ilmastonmuutoksen ja sen haitallisten vaikutusten hyväksymiselle ja sallimiselle (Smith 2014, 144). Puuttumattomuuden peräänkuuluttamisen voi nähdä mielestäni jopa oman väistämättömän vaikutuksen tuoman moraalisen vastuun kieltämisenä ja pakoiluna. Mikäli emme ole valmiita edes tutkimaan ilmastointerventioita, joilla potentiaalisesti voisi ehkäistä mittaamatonta määrää inhimillistä ja muunlajisten kärsimystä sekä arvokkaiden entiteettien häviämistä, hyväksymme ja sallimme menetykset, jotka esimerkiksi pelkällä päästöihin keskittyvällä ilmastopolitiikalla ovat jo väistämättömissä. Samaten myös ilmastointerventioihin liittyviä teknisiä, poliittisia ja eettisiä ongelmia tai epävarmuuksia on mahdotonta arvioida ja minimoida, mikäli kategorisesti hylkäämme kaikki teknologiat luonnon vastaisina, modernin länsimaisen tuhoavan maailmankuvan jatkeena. 

Lopuksi

Väitän, että ilmastointerventioista puhumalla voi avartaa ajatteluaan ihmisen ja muun luonnon suhteesta. Teknologiset ratkaisut eivät välttämättä ole vain kapitalistiporhojen voitontavottelua, vaan ne voivat myös syventää moraalista vastuutamme ja ymmärrystämme omasta toimijuudestamme osana monilajista toimijoiden verkkoa, luontoa.

Lopuksi haluan jakaa tunnustuksen. Olen ehkä löytänyt teknologiauskosta lääkkeen ilmastoahdistukseeni, ja ymmärrän sen voivan viedä minua harhaan, mutta toisaalta se myös auttaa minua toimimaan aktiivisesti tärkeäksi kokemieni asioiden puolesta. Itselleni ajatus interventioista, niin olemassaolevista kuin niistä joita voidaan vielä keksiä, ei ole tekno-optimismia. Sen sijaan ne ovat tapa kuvitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, joissa antroposentristinen ilmastopolitiikka siirtyy pelkkien astelukujen tuijottamisesta tuntemaan syvää yhteenkuuluvuutta, empatiaa ja vastuuta ilmastonmuutoksen eturintamassa olevia ihmisiä ja toislajisia kohtaan. Rakkaat ystäväni ja kollegani Operaatio Arktiksessa sekä tutkijat, joihin olen viime vuosina saanut tutustua, ovat opettaneet minulle, miten syvästä välittämisestä kummuten voi alkaa etsiä ennakkoluulottomasti keinoja arvokkaina ja aktiivisina näkemiensä elottomienkin ekosysteemien säilyttämiseksi. 

- Liina Huttunen, Operaatio Arktis

Lisäykset

¹Käytän termiä ilmaston kuumentaminen termin ilmastonmuutos rinnalla nostaakseni esiin aktiivisen toimijuuden yhä jatkuvan kehityksen taustalla sekä kehityksen suunnan, jotka huomattavasti neutraalimpi termi ilmastonmuutos usein tuntuu häivyttävän. Olen tietoinen sanan “kuumentaminen” latautuneisuudesta ja otankin tekstissä tietoisen normatiivisen kannan, jonka mukaan ilmaston kuumentuminen on haitallinen kehityssuunta.

²Eniten tutkittu auringon säteilyn hillinnän menetelmä on stratosfäärinen aerosoli-injektio (SAI), jossa lisätään yläilmakehässä olevien pienhiukkasten (usein rikki, myös muita orgaanisia yhdisteitä tutkitaan) määrää mukaillen tulivuorenpurkausten ilmastoa viilentävää vaikutusta. Toinen tutkituimmista interventioista on meripilvien vaalentaminen (Marine Cloud Brightening, MCB) suihkuttamalla laivoista merisuolaa ilmaan pilvien muodostamiseksi, mikä voisi viilentää ilmastoa samoin kuin luonnolliset pienhiukkaset ja laivojen ilmansaasteet ovat tehneet. Interventioihin lukeutuu myös hiilensidonnan menetelmiä kuten meribiomassan elvyttäminen (Marine Biomass Regeneration, MBR), jossa ajatuksena on korvata esimerkiksi valaanpyynnin ja ilmastonmuutoksen seurauksena vähentyneiden orgaanisten aineiden määrää planktonin yhteyttämiskyvyn ja merielämän elvyttämiseksi. Lisäksi on olemassa myös paikallisempia interventioita, joiden tarkoitus on kohdennetusti tukea tiettyä ekosysteemiä. Kohdennettuja interventioita ovat esimerkiksi merijään vahvistaminen vettä pumppaamalla tai jäätiköiden suojaaminen merenpohjaan kiinnitettävillä verhoilla estäen lämmittävän virtauksen kulkua jäätikön alle (ks. esim. Moore et. al. 2021).

Lähteet

Armstrong McKay, D.I., Staal, A., Abrams, J.F., Winkelmann, R., Sakschewski, B., Loriani, S., Fetzer, I., Cornell, S.E., Rockström J. & Lenton, T.M. (2022) Exceeding 1.5°C global warming could trigger multiple climate tipping points. Science 377: 6611. https://doi.org/10.1126/science.abn7950

Bourban, M., Rochel, J. (2021) Synergies in Innovation: Lessons Learnt from Innovation Ethics for Responsible Innovation. Philos. Technol. 34, 373–394. https://doi-org.libproxy.helsinki.fi/10.1007/s13347-020-00392-w

Hansen, James E, Sato Makiko, Simons Leon, Nazarenko, Larissa S., Sangha, Isabelle, Kharecha, Pushker, Zachos, James C., Von Schuckmann, Karina, Loeb, Norman G., Osman, Matthew B., Jin, Qinjian, Tselioudis, George, Jeong, Eunbi, Lacis, Andrew, Ruedy, Reto  Russell, Gary, Cao, Junji, Li, Jing (2023) Global warming in the pipeline. Oxford Open Climate Change, Volume 3, Issue 1/2023. https://doi.org/10.1093/oxfclm/kgad008

Katz, Eric (1996) Nature as Subject: Human Obligation and Natural Community. Rowman & Littlefield Publishers.

Katz, Eric (2012) Further Adventures in the Case against Restoration. Environmental Ethics 34, no. 1/2012: 67-97.

Moore, J.C., Mettiäinen, I., Wolovick, M., Zhao, L., Gladstone, R., Chen, Y., Kirchner, S. and Koivurova, T. (2021) Targeted Geoengineering: Local Interventions with Global Implications. Glob Policy, 12: 108-118. https://doi.org/10.1111/1758-5899.12867
Patt, A., L. Rajamani, P. Bhandari et. al. (2022) International cooperation. Climate Change 2022: Mitigation of Climate Change. The Sixth Assessment Report of the Intergovernmental Panel on Climate Change. Cambridge: Cambridge University Press.

Peltonen, Hannes (2017) Planeettapolitiikka, antroposeeni ja pidätetty ilmastonmuutos. Kosmopolis, 47:2, pp. 21-32.

Royal Society (2009) Geoengineering the Climate: Science, Governance and Uncertainty.

https://royalsociety.org/-/media/policy/publications/2009/8693.pdf 

Samset, B.H., Fuglestvedt, J.S. & Lund, M.T. (2020) Delayed emergence of a global temperature response after emission mitigation. Nat Commun 11, 3261.

Siipi, Helena (2020) Miten suojella luontoa ilmaston lämmitessä? Teoksessa Simo Kyllönen ja Markku Oksanen (toim.) Ilmastonmuutos ja filosofia. Helsinki: Gaudeamus. 

Simpson, I. R., Tilmes, S., Richter, J. H., Kravitz, B., MacMartin, D. G., Mills, M. J., et al. (2019) The regional hydroclimate response to stratospheric sulfate geoengineering and the role of stratospheric heating. Journal of Geophysical Research: Atmospheres, 124, 12587–12616. https://doi-org.libproxy.helsinki.fi/10.1029/2019JD031093

Smith, Patrick Taylor (2014) Redirecting Threats, the Doctrine of Doing and Allowing, and the Special Wrongness of Solar Radiation Management. Ethics, Policy, and the Environment 17, no. 2, pp. 143-146 

United Nations Environment Programme (2023) One Atmosphere: An Independent Expert Review on Solar Radiation Modification Research and Deployment. https://wedocs.unep.org/20.500.11822/41903.

Zickfeld, Kristen, Eby, M. et. al. (2013) Long Term Climate Change Commitment and Reversibility: An EMIC Intercomparison. J. Climate 26. 16, 5782–5809. American Meteorological Society